Akateeminen urapolku johti keksijäksi
Lloyd Ruddock työskentelee professorina Oulun yliopiston biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa. Hänelle tutkimuksen kaupallistaminen ja kaikki siihen liittyvä näyttäytyi pitkään Tähtien sodasta tutun pimeän puolen kaltaisena pahana voimana. Nyt hän kuitenkin kertoo työskennelleensä jo yli vuosikymmenen ajan keksintöjen parissa ja sitä kautta yritysten kanssa yhteistyössä. Mikä sai mielen muuttumaan?
Tutkijasta yrittäjäksi – käytännön tarve ajoi tuottamaan ympäristöystävällisempiä rakennusmateriaaleja
Oulun yliopiston apulaisprofessori Juho Yliniemi perusti Keko Geopolymeerit Oy:n käytännön tarpeesta, ja liiketoiminta on kasvanut tasaisesti yrityksen perustamisesta lähtien. Yliniemi ja yrityksen toimitusjohtaja Jouni Rissanen kertovat, kuinka yritys perustettiin ja miten he päätyivät alalle.
6G - voimaa yksilöille ja yrityksille
Lue University Business Forumissa käsitellyistä 6G-järjestelmistä, ja niiden tulevaisuutta hahmotelleesta työpajasta!
UBF 2022 – Vastuullista kehitystä muuttuvassa maailmassa
University Business Forum kokoontui visioimaan tutkimuksen ja liiketoiminnan muutosvoimaa.
Yrittäjyyden ja intohimon yhdistäminen — Geopyörän tarina
Marcos de Paiva Bueno on Geopyörän perustaja. Kiertäessään maailman ympäri pyöräillen hän päätti jatkaa uuden kiviaineksen murskaustestin kehittämistä kaivosteollisuuteen. Kun kotiinpaluun aika koitti, oli aika ottaa ensimmäiset askeleet kohti yrityksen perustamista.
Innovaatiokeskuksen tiimi esittäytyy: Osa 4
Viimeisessä osassa esittelemme liiketoiminnan kehityspäällikön Markku Känsäkosken sekä asiakkuuspäällikkö Petri Leukkusen.
Innovaatiokeskuksen tiimi esittäytyy: Osa 3
On kolmannen esittelykierroksen vuoro! Tällä kertaa esittelyvuorossa ovat asiakkuuspäällikkö Kaisa, innovaatioasiamies Maarit sekä liiketoiminnan kehittämispäällikkö Janne.
Innovaatiokeskuksen tiimi esittäytyy: Osa 2
Innovaatiokeskuksen tiimin esittelyt jatkuvat kolmen asiantuntijan esittelyllä. Tässä osassa tutustutaan Innovaatiokeskuksen johtajaan Joukoon, lakimies Sannaan sekä innovaatioasiamies Pekkaan.
Innovaatiokeskuksen tiimi esittäytyy: Osa 1
Oulun yliopiston Innovaatiokeskuksen tiimi koostuu yhdestätoista asiantuntijasta. Juttusarjassa esitellään kesän 2022 aikana kootut haastattelut tiimiläisistä.
AISpotter - tekoälyä urheilutuotantoon videoanalyysin muodossa
AISpotter Oy on Oulun yliopistosta lähtöisin oleva urheilun videoanalyysiä tekevä yritys. Tekoälyn algoritmi löytää ennalta määritetyt pelitilanteet videotallenteilta automaattisesti.
Onnikka Health – Laskemassa maailman lihavuuskäyrää pysäkki kerrallaan
Onnikka on käyttäytymisen ja elintapojen muutoksenhallintaa tukeva sovellus, jonka kehitys alkoi Oulun yliopistossa yli 10 vuotta sitten. Poikkitieteellinen tutkimusyhteistyö lääketieteen ja tietojärjestelmätieteiden välillä poiki ratkaisun ylipainoepidemian kasvun hillitsemiseksi.
Kohti standardeja ja niiden yli – Ilkka Juuson matka yrittäjäksi ja tietokirjailijaksi
Oulun ylipiston Innovaatiokeskuksen InnoVisitor-tapahtumasarja polkaistiin vauhtiin Ilkka Juuson vierailulla toukokuussa. Ilkan kiinnostava tarina tutkijasta yrittäjäksi ja tietokirjailijaksi lääkinnällisen laitteen kehittämisen parissa keräsi kuulijoita mukaan niin paikan päälle kuin myös linjoille.