Viestintäharjoittelijan joulutervehdys

Kirjoittanut Jussi Meriläinen

 

Vuoden 2022 viimeisenä innobloggauksena Innovaatiokeskuksen viestintäharjoittelija pohtii kuluneita kuukausia ja fiiliksiä innovaatiotyöstä.

Tervehdys sinulle, lukija! Luovun heti kolmannesta persoonasta, ja kirjoitan ihan omasta itsestäni käsin. Vuodenvaihteen lähestyessähän on tapana muistella menneitä, ja sain luvan reflektoida tähänastista kokemustani innovaatiokeskuksella.

Lokakuussa aloittaessani olin kuin tyhjä taulu: kokemukseni liike-elämästä on hyvin rajallinen, eikä yliopiston tutkimuspuolikaan ole tuttua. Oli hyvin jännittävää soluttautua tähän asiantuntijaparveen, joka Innovaatiokeskuksella työskentelee.

Simplistinen joulukuusi, latvatähtenä Innovaatiokeskuksen logo.

Kuvassa Canva-taiteen taidonnäytteeni ja esimerkki ginnovatiivisesta otsikkomuotoilusta.

Tähän mennessä olen oppinut, että tiimimme työskentelee yliopiston ja liike-elämän polttopisteessä. Arkipäivää ovat keskustelut rahoitushakemuksista, yliopistopolitiikasta ja suuryritysten viimeisimmistä liikkeistä.

Ja itse työ on kuitenkin pääasiassa ihmisten kohtaamista. Harvassa ovat päivät ilman kokouksia, tutkijoiden ja opiskelijoiden vierailuja tai tapaamisiin pyyhältäviä työtovereita. Itse tulen usein kutsutuksi häppeninkeihin lyhyelläkin varoitusajalla.

Viestijänä olen päässyt käsiksi työn kovaan ytimeen: kirjoittamaan sisällöistä, jotka eivät kuulu omaan välittömään osaamisalueeseeni. Saan kuulla ja kirjoittaa mahtavista projekteista, joihin en varmasti olisi törmännyt missään muualla!

Ilokseni olen myös huomannut, että minua ja asiantuntemustani arvostetaan. On ollut hienoa päästä vahvistamaan viestintätiimiä, ja saada kokeilla kaikenlaisia ideoita.

Punainen muovilohikäärme julia-karkki päänsä alla.

Uupumaton assistenttini joulupuuhissa.

Ei todellakaan ihme, että juuri nämä sankarit on valikoitu tiedebisneksen Kostajiin. Jokaisessa työkaverissani kiteytyy omalla twistillään asiantuntemus ja aito halu tehdä töitä muiden hyväksi. En nyt halua antaa virheellistä kuvaa rikkumattomasta idyllistä: kaikki ovat omanlaisiaan, ja kahvipöytäkeskustelut käyvät välillä kiivaina.

Toivonkin joululahjaksi kaikille Innovaatiokeskuksen tyypeille rohkeutta kirjoittaa ja viestiä hyvästä työstä, jota teette. Toivotan myös kaikille yliopiston tutkijoille, opiskelijoille, henkilökunnalle, startupeille, sidosryhmille sekä etenkin Humuksen tädeille rauhallista joulua. :)

 

 

Jussi Meriläinen


Innovaatioviestinnän Yliopistoharjoittelija // Innovation communications Intern
+358 50 305 5741
jussi.merilainen@oulu.fi

Blogitekstit, uutiset, sosiaalinen media, tapahtumaviestintä, viestintäsuunnittelu.

Blog posts, news, social media, event communication, communication planning.

Edellinen
Edellinen

Oulun yliopiston innovaatiotoiminta vuonna 2022

Seuraava
Seuraava

Tunne tuotteesi ja asiakkaasi - ohjeita tutkijan yritystoimintaan