IndoorAtlasin asiakas ei tieltä eksy! Tutkimuslähtöisen startup-yrityksen teknologia auttaa suunnistamaan sisätiloissa

Kirjoittanut Vilma Lehto

 

Kuinka usein hyödynnät jonkinlaista GPS-sovellusta liikkuessasi paikasta toiseen? Sen lisäksi, että tällaisia sovelluksia on kehitetty ulkona liikkumiseen, tarvitaan vastaavia sovelluksia myös sisätiloissa suunnistamiseen. Oulun yliopistossa tehdyn tutkimuksen perusteella onkin syntynyt startup-yritys IndoorAtlas, joka tuottaa sisätilapaikannukseen liittyviä ratkaisuja.

IndoorAtlasissa hyödynnettävä teknologia perustuu nykyään yrityksen omistajana toimivan Janne Haverisen tutkimukseen.

”Tutkin yliopistossa opiskellessani mobiilirobotiikkaa, ja osana sitä tutkimusta kehitin uutta teknologiaa sisätiloissa tapahtuvaan navigoimiseen”, Haverinen kertoo.

Tämä Haverisen kehittelemä teknologia käyttää navigoinnissa hyödyksi rakennusten sisällä olevia geomagneettisia kenttiä. Rakennuksen teräsrakenteet ovat vuorovaikutuksessa kenttien kanssa ja näin ne yhdessä luovat eräänlaisen magneettisen maiseman. Tätä maisemaa voi hyödyntää mobiilirobotin paikantamiseen, kun robotti kulkee rakennuksen sisällä.

”Rakennuksen sisällä on vaihteleva magneettikenttä, ikään kuin vuoristomaisema. Maiseman muotojen perusteella voimme paikantaa laitteen, kunhan muodot on ensin kartoitettu. Tutkimuksen alkuvaiheissa meillä oli esimerkiksi robotti, joka kartoitti rakennuksen magneettikentän, mutta nykyään sen voi tehdä mobiililaitteella.”

Älypuhelimet hyötykäyttöön

Kun Haverisen tutkimus suunnilleen 15 vuotta sitten alkoi, älypuhelimet eivät olleet arkipäivää. Siksi testeissä käytettiin esimerkiksi robotteja ja magnetometrejä.

”Mietimme jo silloin, että teknologian voisi yhdistää älypuhelimeen. Vuonna 2009 puhelimissa ei kuitenkaan ollut kaikkia niitä sensoriominaisuuksia, joita tarvitsimme tähän tekniikkaan.”

Lopulta vaadittavia sensoriominaisuuksia omaavia älypuhelimia kuitenkin tuli markkinoille, ja tällöin Haverinen havahtui siihen, että keksintö pitäisi patentoida. Samalla sen ympärille saattoi perustaa yrityksen.

”Emme voineet patentoida alkuperäistä ideaa eli magneettikenttien hyödyntämistä älypuhelinten navigoinnissa, koska olimme jo julkaisseet artikkelin aiheesta. Meidän piti kuitenkin ratkaista monia teknologisia ongelmia, jotta kehittämäämme teknologiaa pystyi hyödyntämään oikeassa maailmassa. Nämä ratkaisut pystyimme patentoimaan.”

Teknologia on kehittynyt vuosien saatossa eikä se nykyään perustu pelkästään magneettikenttien avulla navigointiin, vaikka se teknologian perusta edelleen onkin. Nyt teknologia hyödyntää myös esimerkiksi wifi-signaaleja, liikeantureita sekä ilmanpaineanturia.

Suunnistusta kansainvälisillä markkinoilla

Tällä hetkellä IndoorAtlasin teknologiaa käyttää esimerkiksi Yahoo! JAPAN omassa karttasovelluksessaan, joka vastaa Japanissa Google Mapsia.

”Yahoo! JAPAN käyttää teknologiaamme muun muassa metroasemilla, jotka ovat Japanissa valtavia maanalaisia rakennelmia. Lisäksi teknologiaamme on viety esimerkiksi lentoasemille, sairaaloihin ja messujärjestäjien tiloihin Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa.”

Teknologia integroidaan osaksi asiakkaan mobiilisovellusta. Kun sovellusta sitten käytetään esimerkiksi messuilla, voi se myös kerätä analytiikkaa.

”Teknologia kerää tietoja siitä, missä ihmiset kulkevat. Tämän perusteella saadaan tietoja vaikkapa siitä, millä messupisteellä ihmiset ovat viettäneet eniten aikaa.”

Kohti uusia asiakkaita

Tällä hetkellä yrityksen tavoitteena on kasvaa eli löytää uusia asiakkaita sekä tuottaa nykyisille asiakkaille lisäarvoa erilaisten palvelujen muodossa. Lisäksi tarkoituksena on saada jalansijaa myös suomalaisille markkinoille.

”Meillä on Suomessa joitakin asiakkaita. Olemme tuottaneet teknologiaa esimerkiksi kannettavien tietokoneiden paikantamiseen. Yrityksillä on usein leasing-kannettavia, joihin ne haluavat tehdä huoltotoimenpiteitä tai päivityksiä. Meidän teknologiamme auttaa näissä tilanteissa paikantamaan laitteen ja näin helpottaa palvelun tuottamista”, Haverinen avaa.

Tällä hetkellä IndoorAtlasissa työskentelee noin kymmenen henkilön tiimi, ja yritys on kasvanut hieman viimeisten vuosien aikana. Toimiala on ollut haastava, mutta viime vuosina uusien sisätilapaikannusta hyödyntävien sovellusten määrä on osoittanut kasvun merkkejä. Esimerkkeinä Haverinen mainitsee sovellukset, joita käytetään terveydenhuollossa, lentoasemilla, älykkäissä toimistoissa ja suurissa tapahtumissa.

”Samalla laillahan GPS oli aluksi käytössä vain suunnistuslaitteissa tai ilmailu- ja militäärikäytössä. Nyt esimerkiksi Woltin ja Uberin kaltaiset GPS-paikannusta hyödyntävät sovellukset ovat arkipäivää. Uskon, että sisätilapaikannusta hyödyntävien palveluiden kehityskaari tulee olemaan vastaavanlainen.”

Janne Haverinen työskentelee tällä hetkellä Innovaatiokeskuksessa liiketoiminnan kehittämispäällikkönä. Hän kokee, että yrittäjänä toimiminen on antanut eväitä hänen nykyiseen työhönsä. ”Kun on kulkenut matkan tutkijasta yrittäjäksi, ymmärtää paremmin, millaista on siirtyä laboratoriosta kaupalliseen maailmaan. Näin osaa paremmin auttaa niitä, jotka ovat astelemassa samalle polulle”, hän sanoo.

 

 

Vilma Lehto


Viestinnän harjoittelija // Communications Intern
+358 50 305 5761
vilma.lehto@oulu.fi

Blogitekstit, uutiset, sosiaalinen media, tapahtumaviestintä.

Blog posts, news, social media, events communication.

Edellinen
Edellinen

Innovaatiokeskus on yritysyhteistyön keskus

Seuraava
Seuraava

Maailma tarvitsee uusia innovaatioita tekstiilien kiertotaloutta tukemaan