PoC-rahoituksella hyviä tuloksia

Viime vuonna Oulun yliopisto yhdessä Oulun kaupungin kanssa rahoitti 13 Oulun yliopiston PoC (Proof-of-Concept) -hanketta yhteensä 250 000 eurolla. Rahoitus auttoi useamman lisärahoituksen saamisen. Vuoden 2023 rahoitushaku avautuu tällä viikolla.

Rahoitetuista hankkeista 5 oli teknillisestä tiedekunnasta, 5 tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnasta (TST) sekä yhdet luonnontieteellisestä ja lääketieteellisestä tiedekunnista. Yksi hanke oli lääketieteellisen ja TST:n yhteinen.

Oulun yliopisto on vuodesta 2015 alkaen myöntänyt vuosittain budjetistaan tutkijoille PoC -rahoitusta.

Vuonna 2020 Oulun kaupunki lähti mukaan rahoittamalla ideoiden kehittämistä niin Oulun yliopistossa kuin Oulun ammattikorkeakoulussa ja OSAO:lla. Samalla PoC-rahoituksen piiriin tuli tutkijoiden lisäksi myös perustutkintoa suorittavat opiskelijat.

PoC-rahoituksen turvin tutkija voi ottaa 3–4 kuukauden virkavapauden tutkimusprojektistaan ja valmistella ensimmäisen teknisen toteutuksen tutkimuslähtöiselle liikeidealle.

Perustutkinto-opiskelijat puolestaan voivat tehdä hankintoja esimerkiksi ensimmäisen prototyypin tai demon valmistamiseksi. Toistaiseksi opiskelijoilta on tullut hyvin vähän PoC-rahoitushakemuksia. Niitä toivottaisiin jatkossa enemmän.

Lisärahoituksen mahdollistaja

PoC-hankkeiden tuloksena kaksi hanketta sai R2B-rahoituksen (Business Finlandin tutkimuksesta uutta liiketoimintaa), joissa tutkimuslähtöiseen ideaan perustuvaa liiketoimintaa valmistellaan ennen yrityksen perustamista tai tulosten lisensointia.

Lisäksi hankkeissa tehtiin kahdeksan keksintöilmoitusta ja useita lisärahoitushakemuksia eri rahoittajille. PoC-hankkeessa saaduilla tuloksilla oli myös merkittävä vaikutus Business Finlandin veturiyritysten kumppanuusmallin mukaisen projektirahoituksen saamiseen.

Tarvetta myös jatkossa

Yliopiston PoC-rahoitus on ollut tärkeä instrumentti validoimaan tutkimuslähtöisen idean toteutuskelpoisuutta. Osa aiempien vuosien projekteista on jo edennyt startup-yrityksinä ensimmäisille rahoituskierroksilleen. Rahoitukselle on tilausta ja nykyisellään PoC-toiminta on keskeinen osa alueellista innovaatiojärjestelmää.

Toisaalta on huomioitava, että tämäkään tukimuoto ei yksistään riitä takaamaan uuden, innovatiivisen liiketoiminnan syntymistä.

PoC-rahoitus auttaa nostamaan uusia ideoita esiin. Se tuo paremmin näkyviin sen valtavan innovaatiopotentiaalin, mikä piilee Oulun yliopiston, Oamkin ja OSAO:n yli 30 000 opiskelijassa ja 4000 henkilöstön jäsenessä.

Edellinen
Edellinen

Oulun yliopiston Proof-of-Concept -rahoitushaku avattu

Seuraava
Seuraava

Uudistuneet tutkimusyhteistyörahoitukset